Oikeutta vääryyden keskellä

Harper Lee

Kuin surmaisi satakielen

Kuin surmaisi satakielen on Harper Leen ensimmäinen ja viimeinen romaani. Se ilmestyi vuonna 1960 ja on saanut klassikkokirjan maineen. Amerikkalaiset ovat äänestäneet kyseisen kirjan toiseksi heti Raamatun jälkeen, kun heiltä on kysytty kirjoja jotka ovat muuttaneet heidän elämäänsä.

Kirja sijoittuu rotuvihan aikaiseen 1930-luvun Alabaman kuvitteelliseen kaupunkiin, Maycombiin. Maycomb on vanha ja rauhallinen paikka: jalkakäytävillä kasvaa ruohoa, kenelläkään ei ole kiire minnekään - koska ei ole mitään minne kiirehtiä. Vaikka kaupungissa asuu sekä tumma- että valkoihoisia, niin ennakkoluulot tummaihoisia kohtaan ovat syvään juurtuneita ja heitä halveksitaan.

Kirja kertoo kahdeksanvuotiaasta tytöstä nimeltä Jean Lousie Finch, jonka isä alkaa rotuvihan aikaan puolustaa tummaihoista Tom Robinsonia oikeudessa, jota syytetään valkoihoisen tytön raiskauksesta. Jean Lousie eli Scout on poikamainen tyttö, joka tykkää olla veljensä kanssa kaiket päivät. Scoutin veli, Jeremy Atticus Finch, eli Jem, on pari vuotta vanhempi kuin Scout. Yhdessä he joutuvat moniin ongelmiin sekä saavat uusia ystäviä. Heidän isänsä on Atticus Finch, joka toimii lakimiehenä Maycombissa. Hän ottaa vastaan mahdottomalta kuulostavan tehtävän alkaessaan puolustaa Tom Robinsonia. Finchien perheeseen kuuluu myös keittäjä Calpurnia, joka myös osallistuu lapsien kasvattamiseen, sillä heidän äitinsä on kuollut.

Tarina etenee oikeudenkäynnin avulla. Kirjan alussa kuvataan ensiksi Scoutin ja Jemin elämää koulussa ja sen ulkopuolella ja pikkuhiljaa tarina lähenee koko kaupunkia kiinnostavaan oikeudenkäyntiin. Juonessa on kuitenkin paljon pieniä käänteitä, jotka pitävät kiinnostusta yllä. Oikeudenkäynnin tuomio on arvattavissa sattuneista syistä, mutta lopullinen seuraus on yllättävä. Kirjan lopussa on vielä käänne, joka pistää lukijan haravoimaan viimeiset sivut ajatuksella läpi.

Kirjassa on minäkertoja. Tämän huomaa siitä, että kertoja on päähenkilö eli Scout ja kertoja kertoo yksikön ensimmäisessä persoonassa. Scout kertoo myös tarkasti tapahtumista, joissa hän itse ei ollut paikalla. Kertoja myös näkee ja kuulee asioita, mitkä ovat normaalien aistien ulkopuolella.

Kertoja on mielestäni epäluotettava, sillä Scout on hyvin nuori, eikä vielä oikein tajua kaikkea mitä hänelle sanotaan. Esimerkiksi hänen isää, Atticusta haukutaan useilla eri nimityksillä eikä Scout ymmärrä niitä, vaan joutuu kysymään niiden merkitystä isältään. 

Kertoja tulee hyvin näkyville kirjassa ja tämän havaitsee useasta eri kohdasta: Scout kuvaa tapahtumapaikkoja hyvin yksityiskohtaisesti, hän nimeää useita eri henkilöitä, hän määrittelee henkilöiden luonteita ja hän tutkii mitä ihmiset ajattelevat muttei sano.

Koska kirjassa on lapsikertoja, niin esille tuodaan pienen lapsen viattomuus sekä epätietoisuus. Pieni lapsi ei kykene ymmärtämään pahuutta ja ilkeyttä, ja tämä tuodaankin upeasti esille tässä klassikkokirjassa.